sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Kirkko

Kerran vielä kuvia siitä meidän reissusta. Sattumalta tänne jouduttiin. Oltiin taas kerran vähän pihalla. Leirialuetta ei meinannut millään löytyä ja lopulta mentiin yhdeltä huoltoasemalta kyselemään. Seillä oli nuorehko mies, joka alko neuvomaan ja totes, että paras kun hän vie meidät. Ei oltais kyllä koskaan sinne osattukaa. Mulla oli kyllä hurjat epäilykset, että joudutaan jonnekin lantakasan veireen. Yllätys oli kyllä melkoinen, kun perille päästiin. Itse leiripaikka oli vaatimaton "pihaleiri". mutta sitten tämä kaikki muu.....

 Tämä kirkon alue on useamman hehtaarin. Siellä on monta kirkkoa ja kappelia, hautausmaa ja ulkoilmamuseo, mikä kertoo puolalaisten sodan kauhuista Hitlerin vallan alla.  KAIKKI  on suurta.
Seillä on Ristintie, mikä on kivistä tehty. Ihan uskomattoman upea. Ihan mieletön työsarka siinä on tehty. Risti oli oikeesti mäellä ja sekin oli kivistä kasattu. Ei mikää röykkiö, vaan kauniisti tehty. Sinne pääsi ihan laelle asti, vaikka me ei päästy, kun silloin siellä oli siivous käynnissä.


Itse kirkko on Puolan suurin ja suurempia maailmassakin. Siinä pieni suomityttö katseli huuli pyöreenä maailman ihmeitä.
Heräs vaan siinä kysymys. Tarviiko Jumala tällaistä???






14 kommenttia:

  1. Kerrasaan upea paikka ja Puolassa näitä tämän tyylisia nähtävyyksiä löytyykin! Olen jostain näistä lukenut, tätä paikkaa en ole livena koskaan nähnyt, haluaisin kylläkin!

    Tätä sun kysymystaä olen ittekin pohtinut tuolla muailmalla!? Ite mielessäni olen sen päättänyt ettei missään nimessä Jumala niitä tarvi, vaan...!!!! Katollinen kirkkohan palvoo Neitsyt Mariaa ensiksi ja joskus on tuntunut, että Isä Jumala jää pitkälti toiseksi! Näin sen olen omassa mielessäni vain päätellyt kun olen asunnut noissa katolisissa maissa monia vuosia.

    Olen ev.lut.mutta se ei estä mua(meitä)käymässä keidän mestoissa ja sen kuvinen ja pystien uskomaton määrä ja palvonta yhäkin ihmetyttää.
    Ihmettelevät meidän vaatimatonta kirkkoamme,jossa on vain se yksi iso alttaritaulu, ja sinnekin menenmme pää paljaana. Sanon aina, että ei Jumala erittele
    rikkaita ja köyhiä kaikki ovat tervetulleita kirkkoon huivin kanssa tai ilman....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se varmasti on. Komeeta ja mahtavaa. Ehkä Puolassa on rikas kirkko. Ei tuo ihan pienellä rahalla oo valmistunut.

      Poista
  2. Maikku on oikeassa! Ei Jumala niitä hienoja kirkkoja tarvitse mihinkään. Me ihmiset niiden avulla jotain yritämme todistella. Itsekin ev.lut.kirkkoon kuulun, mutta rakastan muitakin kirkkoja tutkia ja ihmetellä. Vanha Valamo kirkkoineen ja skiittoineen teki valtavan vaikutuksen, kun viime kesänä siellä pari päivää vietin. Igumeenien hautausmaa ja lukuisat ikonit ihmettelin ja kuvasin. Suosittelen tutustumaan!

    VastaaPoista
  3. Tuo ristin tie näyttää kyllä upealta paikalta, kiviä kun ihailen muutenkin. Ihminen tarvii kaikenlaista uskonsa näyttämiseksi ja vahvistamiseksi, näkymättömästäkin pitää jotenkin tehdä näkyvä.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on hieno paikka ja hieno oli varmaan nähdä se ihan livenä!

    VastaaPoista
  5. Jumalalle kelpaa varmaan paljon vaatimattomampikin pyhättö, mutta silmänruokaa tuossa Ristintiessä on. Vaikuttava.

    VastaaPoista
  6. Onpas suurta ja mahtavaa! En usko Jumalan tarvitsevan yhtään mitään, riittää hiljainen hetkikin mutta uskon, että kaiken tämän puolalaisen suuruuden on aiheuttanut just sodan kauhut ja kokemukset. Aivan kuin olisi tällä suojauduttu mahdolliselta uudelta pahalta. Mutta jykevää on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit olla oikeessa. Ovat kyllä kovasti uskovaisia.

      Poista