keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Kevättä rinnassa.

Kyllä onkin ollut kauniita kevätpäiviä. Tällaisina päivinä rakastan olla meillä tuvassa. On niin ihanaa, kun aurinko paistaa sisään täysillä. Teki mieli sanoa, että täydeltä terältä, mutta sielussani kuulin kuinka Vilukissi alko saivartelmaan ja jätin sanomatta. Kävin pikku lenkin kävelemässä ja tuli ihan mieleen entisajat, kun Lahden kisojen aikaan aurinko paisto ja pienlentokoneet lenteli panderollit perässään pilvettömällä taivaalla. Kisoissa aina juotiin "Virisuklaajuomaa" pullon suuta ja siinä oli sellainen vetokorkki. Voi kun se oli hyvää ja lämmitti mukavasti. Nimmareita kerättiin kaikilta vähänkin ulkomaalaisen näköisiltä. Välttämättä kaikki ei edes olleet urheilijoita. Harmi vaan, että se nimmarivihko on hävinnyt. Siellä oli kyllä oikeestikin urheilijoiden nimiä, kuten Kankkonen, Halonen, Regnagel ja monet muut sen ajan mäkihyppääjät.
Oli muuten kamalan liukasta. Tulin taas siihen tulokseen, kun urheilee ei tervettä päivää nää, niin on takajalat kipeet siitä jännittämisestä.

Äitikin pääsi tänään pois sairaalasta. Ainut murhe on nyt se , että hän kaatu eilen ja nyt on käsi kipsissä :( Onneksi on vasen käsi, ett' ei oo ihan kädetön.



Kuva on edelleen sieltä Helsingistä

10 kommenttia:

  1. Joo, kevättä alkaa tuntua ja näkyä. Lapsuudesta muistan kevään alkaneen Salpausselän kisoista.Sain olla paikan päällä kerran veljieni kanssa. On myös nimmari Veikko Kankkoselta!

    VastaaPoista
  2. Muistan kanssa virisuklaajuoman...

    Täällä paistoi eilen aurinko, nyt on pilvistä, eikä tuo pahuksen lumi ole yhtään sulanut.

    VastaaPoista
  3. Minäkin muistan sen suklaajuoman. :)

    Liukasta on täälläkin, varsinkin aamulla pakkasyön jälkeen. Piikit kantapäiden alla auttaa kulkua, antaa askeleelle pitoa.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kukkia. Ovatko ne jotain orkideoita?
    Liukas keli on pahaksi. Toivottavasti aitisi voi pian paremmin.

    VastaaPoista
  5. Siellä pitää kyllä mennä varovasti, ettei kaadu ja katkaise jalkaansa!
    Toivottavasti äitisi pärjää nyt yhden käden turvin.

    VastaaPoista
  6. Vai oot sinäkin käynyt Kankkosta, Halosta ja Regnagelia katsomassa, niin minäkin. Varsinkin Kankkonen oli huippu, kun aina heti hypyn jälkeen siirsi pipon "otsalle", muistatko! Aika moista silloin, kun ei käytetty kypärää!
    Onni onnettomuudessa tosiaan, että oli vasen käsi.

    VastaaPoista
  7. Joo, kesää tekee koko ajan, maa on kahdella karvalla pian!! Olipas ikävää kuultavaa äitisi kaatuminen, onni onnettomuudessa, että oli tosiaan "vain" vasen käsi. Olepas itsekin varovainen liukkailla! tv. se saivartelija....

    VastaaPoista
  8. Sulle on tunnustus blogissani, tervetuloa hakemaan se!

    VastaaPoista
  9. Heti kun toinen mainitsee jonkin vanhan tuotteen nimen, sen makukin palautuu mieleen. Ihmeellinen on ihmisen aivokoneisto.

    Kipsattuna ei ole kiva olla. Paranemista äidillesi.

    VastaaPoista