perjantai 25. syyskuuta 2009

Nalle ja kukkia

Sain Famulta nallen ja kukkia. Kiitos oiken paljon. Toivottavasti pistokkaat lähtevät kasvamaan.



Tällä kertaa ojennan tämän Peikolle. Innolla odotan kuinka pörheäksi Peikko menee kun saa nallen kaverikseen. Kunhan ei vaan pelkäisi ja pakenisi jonnekin pöpelikköön :)

6 kommenttia:

  1. Peikko istuu lehtimajassaan juomassa iltateetä lounatuulen kanssa kun siitä rupeaa tuntumaan tavattoman pörheältä. Se koettaa taputella pörheyttään takaisin itseensä, mutta siitä ei tule oikein mitään ja pörheys lisääntyy väistämättä ja peikko ei oikein enää mahdu koko lehtimajaan vaan se alkaa tursuta ulos joka kolosesta. Lounatuuli puhaltaa kohden peikkoa ja tekee jakauksen sen pörheyteen, kävelee sitten jakausta myöden pihalle ja kiskoo peikon perässään. Ne lähtevät yhdessä katsomaan mistä peikon pörheys on saanut alkunsa.

    Hetken taivallettuaan ne saapuvat Mummon kammariin ja huomaavat siellä pienen nallen, joka ilmiselvästi odottaa peikkoa. Se on vähän mökkeissään, ainakin se ilme kertoo turhautumisesta, sillä peikko ei heti osannut perille vaan karhupaha sai odottaa turhaan hakijaansa. Peikko kuitenkin lupaa nallekarhulle kaiken pörheyden mitä sillä on mukana. Karhu ilahtuu siitä ja pistää peikon pörheyden taskuunsa elvistelläkseen sillä joskus myöhemmin sopivassa tilanteessa.

    Peikko houkuttelee karhun mukaansa ja niin ne nousevat molemmat lounatuulen selkään ja ratsastavat sen mukana uudenlaisiin uusiin tarinoihin.

    VastaaPoista
  2. Ihan kohta, jostain kaukaa tuulen takaa kuuluu peikon kiljaisema isokiitos.

    VastaaPoista
  3. Voi kun kiva nalle, ja peikko tykkäsi!

    VastaaPoista
  4. Voisitko sitten kertoa minullekkin, miltä se Peikon kiljahdus kuulostaa:)

    VastaaPoista
  5. Arjaanneli: Sehän oli tietysti pörrönen ja iloinen.

    VastaaPoista