perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kappas vaan

Kolme päivää oltiin pois kotoa ja sillä aikaa oli pihalla tapahtunut vaikka mitä. Paits, että kukaan ei ollut ajanut meidän nurtsia. Se on aina melkoinen homma, mutta tuleepahan samalla tehtyä päivän lenkki kun sen ajaa. Kaikkein suurin yllätys oli se, että tänä vuonna Eestistä ostettu iris kukkii! Kempeleen kaunotar on ihan kohta täydessä kukassa. Nyt en muista mikä kurjenpolvi toi sininen on.
Reissu oli ihan mukava ja ilmatkin suosi meitä. Takas tullessa Mikkelin kohteilla alko satamaan, mutta sekin loppu ennen Lahtea.
Kiihtelysvaarassa on niin huonot yhteydet, että kaikki kyläpaikat on käymättä. Siellä ei kertakaikkiaan hermo kestänyt selailla yhtään mitään. Joten menen hetkeksi pihalle ja tulen myöhemmin teille, jos sopii?

6 kommenttia:

  1. Tulet silloin kuin tahdot :) Ja vain kun tahdot :)

    VastaaPoista
  2. Ei montaa päivää tarvita, kun nurmikko rehottaa, harmi, kun kukaan ei ollut sitä huomannut leikata ;D

    VastaaPoista
  3. Se on aina niin mukavaa, kun oltuaan muutaman päivän poissa, näkee puutarhan. Kukkia on auennut. Joskus on peräti uusia kasveja ilmestynyt.
    Minulle voi käydä niin. En tiedö voiko muille:))

    VastaaPoista
  4. No se nurtsi kyllä kasvaakin nopsaan, vaikka mikään ei kasvaisikaan, mutta se on kuitenkin varma kasvaja!
    Kiva, kun säät suosivat teitä!

    VastaaPoista
  5. Nauti nyt pihasi kauneudesta, kyllä me täällä keikumme myöhemminkin :-)

    VastaaPoista