torstai 28. elokuuta 2008

Kesän viimeisiä kukkia meidän pihalla.









Pasuunakukat on vielä voimissaan, vaikka on näin kylmää










sunnuntai 24. elokuuta 2008

Reissussa

Matka kesti näin kauan, että ehdin kutoa sukat. Malli on "Apinasukat" Ravlysta ja lanka Steppiä missä on mukana aloeveera ja jojobaöljyä. Mikä tässä on tepastellessa kun saa öljyhoidon samalla.



Mustikka saalista


Lähdettiin jo perjantaina reissuun kohti Kiihtelysvaaraa. Tavattii ystävät matkan varrella. Täällä on SFC- alue nimeltään Hietajärvi. Kiva paikka upealla paikalla. Vähän poikettii Joensuussa torilla ja käsityötalossa. Upeita käsitöitä mitä kaikkea ihmiset osaakaan. Matkaan tarttui lasten tyynyliina.


Tänään käytiin mustikassa, ei ollu mikää suuren suuri saalis mutta tyhjää parempi kuitenkin. Jos huomena on hyvä ilma niin mennää uudestaa, jospa löydettäisiin hyvä paikka. Onneksi ei ollut hirvikärpäsiä. Mä sitten voin inhota niitä. Tällainen kasvaa vaunun vieressä



torstai 21. elokuuta 2008

Onnittelukortit ystäville

Poikavauvalle





Synttärikortti ystävälle

Vähän virkkausta



Että tulisi tämäkin puoli esiteltyä. Kun käsityöt on se ehkä kaikkein rakkain harrastus, tai ainakin toiseksi

Meidän Lundby











Meillä on ollut Lundby jo seitsemän vuotta. Ostin sen kun pojan tytär synty. Eipä siihen kauheesti ole satsattu mutta jotain kuitenkin. Vuorotellen sitä sisustamme kumpikin omalla maullaan

Saanko esitellä


Hän on Nils-Aslak Nyhtänköljä. Kullankaivaja, joka elää Köljän perukolla omalla valtauksella. Yksin hän tekee kaivuitaan vaihtelevalla menestyksellä. Sitä suurta kultalöytöä ei hän kuitenkaa toivo, kunhan vaan päivän kerrallaan elelee.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Tervetuloa Mummon kammariin


Tervetuloa mukaan mummon kammariin. Täällä näette mihin kaikkeen olenkaan jäänyt koukkuun. Nyt on menossa kortit, niitä alkaa olemaan enemmän kun omiin tarpeisiin. Kunhan syksy etenee niin alkaa taas kaikki muut harrastukset. Nukkekotiharrastajat alkaa taas kokoontua ja kutominen alkaa taas tuntua kivalle.